Mega CD 2

Kuvaus

Mega CD 2 toi mukanaan tehokkaamman 12,5 MHz 16-bittisen suorittimen, lisämuistia sekä kyvyn toistaa CD-äänilevyjä ja CD-ROM-pelejä. Tämä mahdollisti huomattavasti kasettipohjaisia pelijulkaisuja suuremman tallennuskapasiteetin, mikä avasi ovet täysipitkille videosekvensseille, CD-laatuisille ääniraidoille ja monimutkaisemmalle pelidatalle. Järjestelmä käytti kuitenkin edelleen Mega Driven perusrakennetta grafiikan tuottamiseen, joten vaikka ääni ja tallennustila kokivat suuren harppauksen, visuaalinen suorituskyky parani vain maltillisesti.

• CPU: Motorola M68000 (12,5 MHz) – tuplaa Mega Driven olemassa olevan suorittimen tehot
• Grafiikkamoottori: Mega Driven alkuperäiset ominaisuudet laajennettuna spriittien pyörityksellä ja skaalauksella
• Äänipiiri: 16-bittinen D/A-muunnin, PCM + CD-äänen miksaus
• RAM: Päämuisti 6 Mbit, Äänimuisti 512 Kbit, Levyn välimuisti 128 Kbit, Varmuuskopiotila 64 Kbit
• Boot ROM: 1 Mbit – BIOS ja CD-soitinohjelmisto

Alkuperäinen Mega-CD sijoitettiin Mega Driven alle, mikä antoi konsolille massiivisen pinotun ulkoasun. Mega CD 2 sen sijaan kiinnittyi Mega Driven oikealle sivulle, tarjoten eteenpäin aukeavan levykelkan ja virtaviivaisemman, kompaktimman kuoren. Tämä teki laitteesta helpommin sijoitettavan kotiviihdejärjestelmiin ja loi nykyaikaisemman kokonaisvaikutelman. Teknisesti Mega CD 2 oli toiminnaltaan identtinen alkuperäisen mallin kanssa; uudelleensuunnittelun tavoitteena olivat kustannussäästöt ja käytettävyys, ei tehonlisäys. Sega sisällytti pakettiin myös uuden miksausjohdon, joka helpotti ääniyhteyksien kytkemistä Mega Driven ja lisälaitteen välillä, korjaten yhden alkuperäisen mallin suurimmista puutteista.

CD-formaatti oli kaksiteräinen miekka. Toisaalta saimme kunnianhimoisia nimikkeitä, kuten Lunar: The Silver Star ja Snatcher, jotka hyödynsivät CD-levyn kapasiteettia rikkaaseen tarinankerrontaan, ääninäyttelyyn ja tunnelmalliseen musiikkiin. Toisaalta järjestelmä tuli tunnetuksi liiasta riippuvuudestaan FMV-peleistä (full-motion video), jotka korostivat videotoiston uutuudenviehätystä mutta kärsivät usein pelillisestä syvyydestä. Kaupallisesti Mega CD jäi marginaaliin. Korkea hinta, vähäiset graafiset parannukset ja keskittyminen kokeellisiin FMV-peleihin tarkoittivat, ettei laite saavuttanut laajaa menestystä. Jälkikäteen tarkasteltuna nämä varhaiset CD-pohjaiset järjestelmät edustivat siirtymäkautta, joka tarjosi futuristista multimediakokemusta ilman varsinaista laskennallista vallankumousta tai vakiintunutta polkua pelisuunnittelulle.