Rolling Thunder

Kuvaus

Rolling Thunder seuraa agentti Albatrossin tehtävää, jossa hänen on soluttauduttava maanalaiseen tukikohtaan pelastaakseen vangitun operatiivisen työntekijän. Tarina ammentaa voimakkaasti 1960-luvun vakoiluelokuvista ja esittelee varjoisan Geldra-järjestön huppupäisine kätyreineen. Tunnelma on jännittynyt ja kliininen, korostaen vihollislinjojen takana yksin toimivan agentin eristyneisyyttä. Pelin hillitty värimaailma ja pitkänomaiset hahmohahmot vahvistavat kypsää, noir-vaikutteista estetiikkaa. Rob Hubbardin säveltämä ääniraita Commodore 64 -versiolla tarjoaa auditiivisen kokemuksen, joka erottuu edukseen muihin kotikoneversioihin verrattuna.

Pelattavuus keskittyy kaksitasoiseen tasohyppelyjärjestelmään, jossa pelaajat hyppivät tasojen välillä ja suojautuvat ovien taakse väistääkseen vihollistulta. Yksi tulituspainike hoitaa sekä ampumisen että hyppäämisen, ja tasojen välillä liikkuminen vaatii suuntapainikkeen käyttöä. Pelimekaniikka edellyttää tarkkaa ammusten hallintaa, sillä pistoolin kapasiteetti on rajallinen ja sitä on täydennettävä nimetyissä asehuoneissa. Commodore 64 -versio kärsii huomattavasta sprite-välkkymisestä ja nykivästä ruudunpäivityksestä, mikä johtuu Tiertexin kehittämän pelimoottorin teknisistä rajoitteista. K7-kasettiversiossa monivaiheinen latausjärjestelmä vaatii huomattavaa odottelua pelin kahden pääosan välillä.

Namcon loppuvuodesta 1986 Japanin pelihalleihin tuoma teos saapui Yhdysvaltoihin seuraavana vuonna. Vuonna 1988 Tiertex käänsi pelin useille kotijärjestelmille, kuten Amstrad CPC:lle, C64:lle, ZX Spectrumille, Amigalle ja Atari ST:lle. Seuraavana vuonna Namco julkaisi itse Famicom-version, joka sisälsi lisäominaisuuksia. Peli on vaikuttanut voimakkaasti moniin muihin nimikkeisiin, erityisesti Segan Shinobiin, johon sitä verrataan usein molempien hyödyntäessä korkeita ja matalia tasoja taktisessa sijoittumisessa. Se vaikutti myös myöhempiin elokuvallisiin tasohyppelyihin, kuten Prince of Persiaan.

Aikalaisarvostelijat kehuivat peliä sen erinomaisesta musiikista ja kyvystä vangita alkuperäisen kolikkopelin ydin, vaikka he kritisoivat kankeita ohjaimia ja jatkuvaa latailua. Monet kriitikot huomauttivat vaikeustason olevan armoton, mikä vaati pikselintarkkoja hyppyjä ja vihollisten ilmestymispaikkojen ulkoa opettelua. Nykyään se muistetaan epätäydellisenä mutta tunnelmallisena käännöksenä, joka osoittaa haasteet monimutkaisen kolikkopeliharriston sovittamisessa Commodore 64:lle. Rob Hubbardin sävellys on kuitenkin edelleen arvostettu näyttö järjestelmän SID-piirin kyvykkyydestä.