Jimmy White’s Whirlwind Snooker

Kuvaus

Jimmy White’s Whirlwind Snooker on merkittävä 3D-urheilusimulaatio, joka julkaistiin Mega Drivelle kotitietokoneilla saavutetun menestyksen jälkeen. Legendaarisen Archer Macleanin suunnittelema teos on 16-bittisen teknisen optimoinnin taidonnäyte, joka toi ammattilaistason snooker-fysiikan laitteistolle, josta puuttui erillinen 3D-suoritin. Se on edelleen aikakautensa arvostetuimpia simulaattoreita, joka tunnetaan realismista, jota pidettiin aiemmin mahdottomana tavallisella konsoliraudalla.

Pelimekaniikka tarjoaa tinkimättömän tarkan virkistyksen lajista, antaen pelaajalle hienojakoisen hallinnan lyöntivoimaan, kierteisiin ja liituamiseen. Kokemusta määrittää tarkkuus: kameraa voi pyörittää ja zoomata pöydän ympärillä monimutkaisten lyöntien tai taktisten turvalyöntien valmistelua varten. Simulaation vakavuutta tasapainottaa omaleimainen huumori: jos pelaaja pohtii lyöntiään liian pitkään, biljardipallot kasvattavat silmät ja kädet, haukotellen tai pitelemällä kylttejä pilkatakseen viivyttelyä.

Teknisellä tasolla peli hyödyntää kehittynyttä 3D-moottoria, joka laskee jokaisen lyönnin fysiikan välittömästi napin painalluksesta. Se laskee jokaisen pallon liikeradan ruutu ruudulta ja toistaa sitten datan, mikä mahdollistaa sulavan liikkeen ja monimutkaiset törmäykset, jotka olisivat muuten kuormittaneet suoritinta liikaa. Teknisen rungon viimeistelevät laadukkaat digitoidut ääniefektit, kuten pallojen ominainen kalske, sekä tarttuva ääniraita, joka antaa pelille hiotun tunnelman.

Pelin algoritmit olivat äärimmäisen tehokkaita: vaikka kyseessä oli 4 Mbitin kasetti, joka oli tuolloin pienin saatavilla oleva koko, peli käytti alle puolet tästä tilasta. Kasetin sarjanumero on 670-6050-50. Peli julkaistiin Isossa-Britanniassa 25. elokuuta 1994, ja sitä jaeltiin myös Australiassa. Se sai luokituksensa 20. lokakuuta 1994, joten se ehti kauppojen hyllyille seuraavan kuukauden joulusesonkiin. Myöhemmin peli sovitettiin Yhdysvaltain markkinoille nimellä Virtual Snooker.

Julkaisuhetkellä peliä pidettiin teknisenä voittokulkuna, ja kriitikot olivat häkeltyneitä siitä, kuinka näin monimutkainen PC-tyylinen simulaatio pystyi toimimaan niin sujuvasti kasettipohjaisella konsolilla. Se sai kiitosta “pikselintarkasta” fysiikastaan ja intuitiivisesta käyttöliittymästään. Jälkikäteen tarkasteltuna se on oppikirjaesimerkki ovelasta ohjelmoinnista, joka todistaa, että erikoistuneilla matemaattisilla lähestymistavoilla 16-bittinen laitteisto voitiin valjastaa korkeatasoiseen 3D-simulaatioon.