The Getaway

Kuvaus

The Getaway oli Sony Computer Entertainment Europen yritys luoda pelattava gangsterielokuva, joka pyrki tietoisesti erottautumaan Grand Theft Auton arcademaisesta kaaoksesta. Team Sohon kehittämä ja vuoden 2002 lopulla julkaistu teos tavoittaa cockney-rikollisuuden estetiikan, jota elokuvat kuten Snatch ja Get Carter tekivät tunnetuiksi. Se edusti suunnittelufilosofiaa, jossa tarinallinen syventyminen asetettiin hiekkalaatikkopelattavuuden edelle. Vaikka peli oli alun perin tarkoitus julkaista PS2:n lanseerausvaiheessa, kahden vuoden viivästys oli seurausta studion kunnianhimoisesta tavoitteesta mallintaa 16 neliökilometriä Lontoon keskustaa arkkitehtonisesti tarkasti.

Pelattavuus jakautuu kahden hahmon välillä: Mark Hammond, lavastettu entinen vanki, ja Frank Carter, Flying Squadin etsivä. Pelin tunnusomaisin piirre on HUD-käyttöliittymän puuttuminen: ruudulla ei ole elämämittareita, ammuslaskureita tai karttoja. Navigointi hoidetaan ajoneuvojen vilkkujen avulla, ja terveyden tila näkyy hahmon ontumisena tai vaatteiden verijälkinä; elpyminen vaatii seinää vasten nojaamista. Toisin kuin Grand Theft Auto III, The Getaway sisälsi lisensoidut ajoneuvot Lexusilta, Nissanilta ja Vauxhallilta, joissa oli vaativa vaurio- ja fysiikkamalli.

Teknisesti peli perustui räätälöityyn moottoriin, joka striimasi 3D-geometriaa ja korkearesoluutioisia tekstuureja suoraan DVD-levyltä mahdollistaen koko 16 neliökilometrin kartan tutkimisen ilman lataustaukoja. Lisäksi peli hyödynsi ennakkoluulottomasti näyttelijöiden koko kehon ja kasvojen liikkeenkaappausta. Kunnianhimoinen teknologia vaati kuitenkin veronsa ohjattavuudesta, joka oli kankeaa ja kärsi epävakaasta kamerasta. Peli aiheutti myös oikeudellista kohua, kun British Telecom vaati ajoneuvonsa poistamista pelistä peläten väkivallan lietsomista työntekijöitään kohtaan, mikä johti pakettiauton vaihtamiseen geneeriseksi Ford Transitiksi myöhemmissä painoksissa.

Aikalaisarvioissa The Getaway jakoi mielipiteet: visuaalista kunnianhimoa ja ääninäyttelyä kehuttiin, mutta kankeaa ohjattavuutta ja turhauttavia aikarajoja kritisoitiin. Peli menestyi vahvasti Euroopassa ja Australiassa. Jälkikäteen tarkasteltuna se näyttäytyy äärimmäisen kunnianhimoisena, rosoisena teoksena, joka tasoitti tietä myöhemmille elokuvallisille peleille ja jonka ohjaaja Brendan McNamara vei saman filosofian myöhemmin peliin L.A. Noire.